Heips!
Tänään saimme liiketoimintasuunnitelman ja rahoituslaskelmat valmiiksi ja kävimme rahoitusneuvottelut pankinjohtajan kanssa.
Nyt on laina saatu ja olemme valmiita aloittamaan yritystoimintamme!
Yritystämme pankinjohtajalle oli esittelemässä
Leevi
Marita ja
Katri.
Leevi ja Katri kertoivat yrityksen perustietoja, toimintamalleja ja tavoitteita. Marita keskittyi rahoituspuoleen.
Pankinjohtaja oli tyytyväinen laskelmiimme ja olemme ylpeitä aikaansannoksistamme.
Kaikki ei tietenkään vielä ole valmista, nyt jatkamme perustamisasiakirjojen kanssa työskentelyä ja suunnittelemme tarkempia sääntöjä, miten toimitaan riitatilanteissa, esimerkiksi osakkeiden kanssa.
Alapuolella yritysesittelymme aloitusdia.
Kuulemisiin!
-Katri
torstai 26. syyskuuta 2013
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Hellurei!
Tänään taas Twisted Binderin toimistolla tapahtui. Liiketoimintasuunnitelmamme on vielä vähän kesken niin suunnitelmiimme kuului sen hienosäätö. Rahoituslaskelmista ja tuotekuvastoiista puuttuu myös vielä muutama kohta niin parantelimme ja hioimme niitä. Harmiksemme yrityksen sähköposti ei toimi vieläkään, joten tilojen suhteen emme päässeet eteen päin. Hyvin saimme kuitenkin aikaan päivän aikana!
Tänään oli ensimmäinen tj palaveri, jossa Leevi kävi toimistusjohtajanamme edustamassa yritystä. Koska Twisted Binder isännöi ensimmäisen kokouksen, yrityksestämme tarvittiin kokoukseen myös sihteeri. Karoliina ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja lähti siis Leevin kanssa kokoukseen. Kokouksessa saatiin lisätietoa muista yrityksistä ja opettaja muistutteili mitä kaikkea pitää selvitellä ja hoitaa ensi kokoukseen mennessä. Ilmoille heitettiin myös pari ideaa liittyen esimerkiksi ensin vuoden messuihin, mutta niihin palaamme myöhemmin! ;)
Huomenna on vuorossa yritysesittelyt sekä rahoituskeskustelu pankinjohtajan kanssa, johon valmistauduimme jo tänään henkisesti ja fyysisesti :D Toivottavasti kaikki menee hyvin huomenna!
Terkuin, Karoliina

keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Heissan!
Taas olemme työntouhussa ja innolla suunnittelemassa yrityksemme toimintaa.
Tänään liikeotimintasuunnitelmaa on saatu hyvin eteenpäin, sekä rahoituslaskelma ja PP-esitys yritysesittelyä varten ovat hyvällä mallilla. Huomenna kuulemme yrityksen vakuutusasioista luennolla ja jatkamme liiketoimintasuunnitelmaa sekä rahoituslaskelmia ym.
- Katri

torstai 12. syyskuuta 2013
Älteeässää !
Moikka!
Tänään olemme saaneet hommat käyntiin todella tehokkaasti. Liiketoimintasuunnitelmamme on hyvällä alulla ja loimme Facebook-ryhmän yrityksellemme. Sieltä voitte käydä katsomassa myös uutisiamme!
Ensi viikolla jatkamme liiketoimintasuunnitelman ja budjetin merkeissä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013
"Kaaos ei karkaa..."
Hei vain kaikille!
Olemme palautuneet Kulttuuri Campukselta hyvin ja tänään työskentely on jatkunut ahkerana omissa toimitiloissamme.
Olemme tehneet toimiala-analyysiä, tilauslomaketta ja miettineet liiketilan vuokraamista, tosin yrityksemme sähköposti ei toiminut, joten emme saaneet otettua yhteyttä Neliöheikkeihin. Tavoitteemme on kuitenkin saada liiketila Kykylaakson Maununkulmasta; se olisi ideaalisin yrityksemme toiminnan kannalta.
Lyhyesti ideamme on toimia siis toimistotarvikkeiden tukkukauppana, jossa myymme myös ergonomia-huonekaluja. Haluamme isohkon varastotilan, jonka yhteydessä on myös toimisto ja pieni myymälä, jonne yrittäjät voivat tulla katsomaan tuotteitamme.
Erityisesti myös tänään olemme miettineet valikoimaamme tulevia tuotteita. Olemme listanneet tuotteita ja selvitelleet maahantuojien hintoja ja miettineet omaa hinnoitteluamme.
Ensi kerralla on hyvä jatkaa tästä!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Toiminnan aloittelua Kulttuuri Campuksella 4.-5.9.2013
Hei kaikki tulevat asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme!
Olemme eilen ja tänään porukalla tehneet kovasti töitä tulevan liiketoimintamme käynnistämiseksi. Eilisen agendana oli suunnitella canvas-malli liiketoiminnan aloittamisesta ja tänään kaikki ryhmät esittelevät omat mallit toisilleen.
Keventävänä tehtävänä jokainen ryhmä suunnitteli extemporé runon/laulun, joka kuvastaa yritystämme.
Tässä meidän "räbäytyksemme":
Twisted Binder
Twisted minds
fabulous papers
and office supplies
wholesaler of quality things
with our company everyone wins
F*** yeah!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)